Luova tauko blogin päivittämisessä on nyt ohi. Edellisenä syksynä syntyneet henkiset haavat ovat pääosin parantuneet "rupi"-asteelle joten viimeistään nyt on aika vilkaista peruutuspeiliin... mitä sitä tulikaan tehtyä vuonna 2014

Eräänä syksyisenä aamuna oltiin lintuja etsiskelemässä Tornion pohjois-puolella. Metsätietä kulkiessamme nähtiin edessä metsopoikue. Henkeä pidätellän pakiteltiin näkösuojaan jossa odoteltiin Ruutin saapuvan paikalle. Sieltähän hän piakkoin tulikin ihmettelemään toimiamme jolloin yritettiin kaveria usuttaa eteenpäin. Vainun saatuaan tämä lähti oikeaan suuntaan ja hetken päästä kuultiin mettojen nousevan siivilleen, Ruutin kiljahduksien säestämänä.

Mettoista 2 lensi suoraan päidemme yli mutta yks jäi onneksi haukuttavaksi. Mulla oli ongelma. Otanko mukaan hirvikiväärin vai Husqun... Pohdinnän jälkeen päädyin Husquun koska en aiemminkään ole nähnyt lintua puuhun niin tuskin nytkään pääsisin näkemään ainakaan kovin kaukaa. Haukkupuuta lähestyessä totesin asevalinnan onnistuneeksi. Metsä oli suht tiheää eikä näkyvyyttä kovin kauas ollut. Ruutista näin ensi vilaukset kun olin n. 35m päässä koirasta. Näkyvyyttä puuhun ei tuolloin ollut joten lähemmäs oli mentävä.

Armeijasta opittujen taitojen avulla pääsin lähestymään haukkupuuta 25m päähän. Tässä vaiheessa koko puu oli suoraan edessäni ja Ruutin kehonkielestä pystyi pääättelemään linnun olevan hyvin näkösällä. Oli näkösällä tai ei mutta mie en nähnyt mitään. Olin ajautunu niin lähelle(helmasynti) että en uskaltanut enää lähteä kiertämään. Ruuti paukutti niin hyvin kuin vain osaa mutta joukkue on vain niin vahva kuin sen heikoin lenkki on... Tälläkin kertaa se olin minä kun en lintua nähnyt. Lopulta ajattelin että nostan pyssyn varovasti olalle, otan varmistimen pois ja nousen ylös... ammun heti kun lintu rupeaa tekemään lähtöä puusta. Ei kait se suuri rikos ole ja pakkoko minun on kertoa tapahtuneesta kellekään?

Suunnitelman valmistuttua aloin siirtymään toteutukseen. Nousin ylös ja tuijotin  haukkupuuta piipun kiskoa myöten. Mettopoika varmaan näki minut ja alkoi tekemään lähtöä puusta. Tässä vaiheessa jäädyin. Tuijotin lintua mutta en vain ampunut. Ruuti ampaisi perään mutta uusintaa ei tästä saatu.

Tapahtuneen jälkeen olin järkyttynyt monestakin eri syystä. Ensiksi en tiennytkään osaavani niin monia kirosanoja kuin mitä päästin suustani. Toiseksi olin ihmeissäni että en nähnyt mustaa lintua sellaisesta männystä vaikka rauhassa sain tihrustaa. Jonkinlainen itsepuolustusmekanismi tuossa vaiheessa puuttui peliin koska nyt jälkikäteen tuntuu että en tuolta reissulta muista juuri mitään.. Paitsi sanat jotka kuulin päästessäni takasin tieuralle: "Varaan ajan optikolle"

No optikolla käytiin ja tuloksena oli lasit. Kaukonäössä oli parantamisen varaa.

Parin viikon odottelun jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa lasit päässä mettälle. Tällä kertaa käytiin tuttuakin tutuimmilla pelipaikoilla pyörähtään. Ruuti teki erikoista hakua (liekö jälestänyt jotain ihan muuta) kunnes haukku alkoi n. 400m  päässä minusta. Haukulle kävellessäni mietin aiempia tilanteita joissa olin ajautunut liian lähelle, tällä kertaa en tekisi niin. Optimismia kasvatti myös uudet lasit koska ne kuulemma oli tehneet minusta viisaamman näköisen. Ehkä muutos ei jäänyt pelkästään ulkonäköön?

Lähin kiertämään haukkupuuta hieman kauempaa. Sitten SE tapahtui... näin linnun puuhun! Muutama risu oli sopivasti edessä joidenka suojissa pääsin hiipimään hieman lähemmäksi kunnes olin 30m päässä koirasta. Nyt oli aika palkita Ruuti kaikista niistä hyvistä suorituksista ja hetkistä joita olimme kokeneet... Mustikkavarpujen seasta Husqu poskelle, Teeri jyvälle ja PAM!

Teeri tiputtautui siivilleen ja Ruuti lähti perään. Tutkasta seurasin koiran matkaa mutta lintua ei löydetty vaikka sitä kiitettävästi seurattiin. Olin niin varma pudotuksesta että en ampunut toista kutia vaikka siihen toki olis mahkut ollut. Vieläkin tuntuu hullulta että miten se ei tippunut? Ko ei niin ei.

Tässä oikeastaan ne syksyn kipeimmät hetket jotka muistuu mieleen vielä useamman kuukaudenkin jälkeen. Toki syksyn aikana oli monia hyviäkin hetkiä mutta niistä tuonnempana.