Me ollaan taidettu Ruutin kans suututtaa Tapio. Nimittäin reissusta toiseen meille käy kuin pojalle, jolta vietiin tikkari suusta. Sillä erotuksella että me ei keretä edes nuolaisemaan :( Sunnuntaina käytiin tekemässä ennätyspitkä reissu. Minun kävelymatka oli suurinpiirtein sama kuin ennenkin mutta Ruuti keräs itselleen enemmän metrejä, kiitos laajentuneen haun. Niin, löydettiin 5 teertä, 4 linnun kohdalla ei ollu toivoa haukusta kun tuli käveltyä ite liian lähelle. Yhden linnun "nähtiin" laskeutuvan puuhun ja sitä Ruuti kerkes haukkumaankin hetken aikaa. Hiippailtuani paikalle huomasin ettei lintua kuitenkaan näkynyt(eikä koirakaan enää silloin haukkunut). Vaikkei saalista saatu niin olihan se jännä tilanne kun hiippaili kohti haukkua ja mielikuvituksissa oli jo melkein taistelemassa koiran kanssa, että kummalle lintu lopulta kuuluu... no tuo "ottelu" jää vielä odottamaan. Koska sunnuntaina tehtiin aika pitkä keikka niin seuraava reissu tehtiin vasta keskiviikkona. Silloin käytiin lähes takapihalla katsastamassa paikka jossa oli hyvin lintuja silloin kun itse aloittelin metsästämään. Kyllähän me nytkin lintuja löydettiin. Pari pyytä(todennäköisesti) Ruuti ajoi lentoon mutta keittoon ei niitä lintuja saatu. Molempia lintuja Ruuti seurasi jonkin matkaa ja haukkui sitten ehkä 10s - 30s. Lintuja en kuitenkaan nähnyt kun lopulta tulin "haukkupaikalle". Mitä lie tapahtunut... Nämä kaks esimerkkiä kuvaa aika hyvin tapahtumia joita meillä on ollut pitkin syksyä. Lintuja on löydetty aika paljon ja haukuttukin on mutta SE viimeinen kuorrutus on jäänyt tulematta. En tiedä onko em. Tapiolla tässä osansa, vai siinä että ollaan Ruutin kans molemmat aika untuvikkoja näissä hommissa. No, vielä ei anneta periksi vaan viikonloppuna lähdetään taas koittamaan. Vieraskirja on avattu. Saa käydä haukkumassa :) |
Hallamaan blogi >