Ensi vuoden kalenterin kuvausreissu on nyt tehty. Viikon verran poseerattiin kameralle milloin sisällä, milloin ulkona, kelkan päällä, jäällä ja niin edelleen. En ole vielä kuvia kerenny katella mutta eiköhän niistä jonkinlaine "teos" saada aikaseksi. Ilmat oli toisaalta hyvät mutta taas toisaalta huonot. Aurinkoa ei juuri päästy ottamaan(tosin me mentiinkin pilkille) ja välillä tuuli niin perk....sti että hyvä kun uskalsi hyysikässä käydä. Onneks pakkasta oli sen verran että reitit pysyi ajettavina joten kelkalla päästiin sinne minne oli tarkoituskin eikä lapiohommiin jouduttu. Kalaa saatiin lukumääräsesti aika vähän. Tosin ihan syystä sillä käytiinhän me "peräjärvellä" vain kertaalleen ja silloinkin jätettiin päivä kesken kun iski isomman nälkä. Isompia, n. kilon ja siitä ylöspäni rautuja saatiin suunnilleen saman verran kuin aiemminkin. Onneksi nuo kalat sattui jakaantumaan tasasti niin että kaikki pääsi nappaan kunnon kalan. Ite sain poikkeuksellisesti vain yhen ison kalan, tosin se oli sitäki isompi ;) Olima munafarmarin kans pilkillä joella joka laski meän "mökkijärveen". Tärppejä ei tainnu olla ensimmäistäkään ennenkun kaverin pilkkiin tarras kunnon kala. Valitettavasti siimat ei kestäny ja se peto+perho oli menetetty. Vai oliko? Mie pilkin muutaman metrin päässä kaverista ja muutaman sekunnin päästä ed. tapahtumasta iski kala minun pilkkiin. Kala tuntu ihan mielettömän suurelta/painavalta. Yritin väsyttää kalaa kaikessa rauhassa(tosin siitä oli rauha kaukana..) sekä houkutella sitä pilkkireikään. Monta kertaa kala oli tulossa mutta sitten kuitenkin pääsi kiepauttaan ittensä putken ohi. Lopulta kala saatiin putkeen ja olin ihan varma että nyt menee enkat uusiksi... Kalan pää tuli lopulta näkyviin josta kaveri nosti sen jäälle. Ensimmäiset sanat oli: "Monta perhoa tässä on?" Kaks perhoa niitä oli. Munafarmarilta ryöstetty perho siimanpätkineen löyty raudun suusta ja minun rokastusperho evästä!! Onneks pysy kiinni mutta siinä oli myös selitys miksi se tuntui niin pirun isolta siiman päässä.. Tämä oli meille ehkä 5. reissu tässä samassa paikassa. Jotenkin tuntuu että nyt se nähty. Peräjärven peto on hyvästelty ja ensi vuonna lähetään suunnistamaan uusille vesille. Olipa ens vuoden kohde sitten missä tahansa(mutta ei Pattijoella :)) niin rautua pitäis saada... Toivottavasti jonkinlainen paikka löydetään ja päästään pitämään perinteestä kiinni. Jos ei muuta niin tää katkaisee kevään tulon aika kivasti. Viimeisenä oli eessä ehkä reissun paras matka, kotimatka. Jällivaarassa pysähdyttiin tutusti Sibyllaan herkuttelemaan melted ostia ja siitähän ei ollukaan enää ku hetki niin oltiin taas kotona. Tack for allt! |
Hallamaan blogi >