Sunnuntai 15.9.13. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta ja mittarissa +17c. Näiden lisäksi etelätuulta 6m/s. Ei aivan optimit kelit lintujahtia ajatellen mutta minkäs näille ilmoille mahtaa. Ruutin juoksun takia taukoa edellisestä reissusta on kulunut jo sen verran että nyt on päästävä tuulettumaan… Vaihtelun vuoksi koitin kartasta katsella reitin jota en ole ennen kävellyt. Matkan varrella pitäisi olla sopiva sekoitus maitten reunoja ja ryteikköjä joista lintujen luulis löytyvän. Ensimmäinen tunti oli aika hiljasta, yks kyselevä haukun poikanen oli mutta siitä ei tullut sen kummempaa. Tämän jälkeen muisteltiin hetki eilisiä Lohiajoja ja annettiin jänikselle vähän kyytiä. Jäniskevennyksen jälkeen oli taas hiljaista… Sitten olikin eväiden vuoro. Otin Ruutin kiinni jotta hänkin ”joutuisi” vähän lepäämään ennen kuin taas jatkettaisiin matkaa, ja olihan mulla leivänsyrjät hälle varattuna. Huilin jälkeen jatkettiin matkaa. En tainnut keretä kaivaa kaikkia meetwurstin palasia hampaiden välistä kun edestä nousi 2 teertä Ruutin ajamina. Toinen jäi 20m minun eteen ja toinen samanverran selän taakse. Etummainen kesti haukkua muutaman sekunnin kunnes hyppäs ilmaan eikä sitä enää sen koommin tavattu vaikka Ruuti sitä sähäkästi seurasi. Tämän jälkeen kökötettiin hiiren hiljaa paikallaan ja ooteltiin että josko Ruuti sais vainun selän takana olleesta linnusta. Valitettavasti reipas tuuli yhdistettynä kuivaan ja suht lämpimään ilmaan aiheutti sen ettei linnusta tullut hajuja maahan asti joten siitä ei enää haukkua saatu. Tämän jälkeen käveltiin vielä tovi mutta sen ihmeellisempiä tapahtumia ei enää meän reitille sattunut. Meidän kulkema matka oli n. 5km ja GPS näytti Ruutille 17km. Maanantaina on lepopäivä ja tiistaina lähdetään taas koittamaan onnea . Tiistai 17.9. Pientä vesitihrua ja +13c, soppeli etelätuuli. ”Tiistai on toivoa täynnä”, sanoo vanha sananlasku ja kun kelitkin oli kohillaan niin mettään paineli innokas kaksikko. Eipä tiedetty autolta lähtiessämme että mitä tuleman piti… nimittäin ite kävelin n. 4km ja Ruuti paineli n. 15km ja mitä me löydettiin? Yks pyy, ei muuta. Lopulta autolle saapui henkisesti lyöty parivaljakko. Pakattiin reput ja muut kamppeet autoon ja ajettiin kotia sanaakaan vaihtamatta. En oikein ymmärrä että missä ihmeessä ne linnut luurasi koska meidän piti olla pelipaikoilla… No jos jotain hyvää haluaa hakea niin jahtipuku piti vettä hyvin. Keskiviikko 18.9, pilvistä +13, itätuulta 5m/s. Tänään piti olla välipäivä mutta miten kävikään. Jääkaappi oli tyhjää täynnä ja ruokaa pitäis tehdä -> kaupassa pitäis käydä. Aateltiin napata kaks kärpästä samalla iskulla, eli kauppareissulla pysähdytään paikassa jossa päästiin haukkuun teertä ennen kuin juoksun takia jouduttiin tauolle. Ruutille matkaa kertyi n. 5km ja jälleen kerran linnut loisti poissaolollaan. Yks jänis sentään löydettiin mutta mutta, minne ihmeeseen linnut on kadonneet? Jotain hyvääkin on sentään sattunut. Eilen postipoika toi kovan paketin jonka sisältä löytyi uusi kynävara. Huomenna pidetään aikuisen oikeasti välipäivä mettältä ja kokeillaan että miten tuo kynävara toimii käytännössä. Tämä viikko on ollu sen verran mollivoittoinen että taidetaan jättää se suunniteltu avokoe väliin. Perjantaina käydään taas mettällä ja sunnuntaiksi on suunniteltu reissu hirvijahtialuellemme Aittavaaraan. Toivottavasti sieltä lintuja löytyy paremmin… |
Hallamaan blogi >