Keskiviikko 9.10.13 Vettä satoi kokopäivän ja sää ennusteen mukaan sade jatkuisi yöhän saakka. Siis mitä mainioin ilma lähtä lintujahtiin. Suunnitelma oli sama kuin niin monta kerta aiemminkin -> Kyyti Viitakankaan laavulle ja sieltä kävellen kotia. Reitin varrelta on tänä vuonna löytynyt vaikka minkä sortin(ja sorkan) elukkaa joten tuskin ilman tapahtumia jäätäis nytkään.

Alku oli räväkkä. Hädin tuskin kerkesin husqua nostaan peräkontista kun ensimmäinen teeri hyppäsi katajapensaasta esiin ja suuntasi nokkansa kohti tuntematonta. Se sattui vaan olemaan liian lähellä sekä tuulen alapuolella jotta siitä olisi haukkua saatu. Tästä jonkinmatkaa eteenpäin ja haukku alkoi n. 110m päässä. Haukku oli semmosta epävarmaa ja välillä tuli aika pitkiä taukojakin. Yleensä nämä on puustalöytöjä tai oravahaukkuja… No oottelin hetken että jos haukku siitä kiinteytyisi mutta kun siihen ei oikein selvyyttä tullut niin lähdin katselemaan että mikä sieltä löytyis. kävelin 60m päähän kun ensimmäisen kerran näin koiran. Näköestettä oli sen verran etten pystyny vielä varmistumaan oikeasta puusta. Yritin kuitenkin hakea homenokkaa puusta mutta matka oli puolisokealle liian pitkä. Oispa ollu kiikarit mukana(tähän palataan vielä myöhemmin ;))

Katoin sopivan kuusen ja pääsin suojassa lähentyyn n. 40metriin. Tässä vaiheessa haukkuun oli tullu jo hieman enemmän särmää joskin se oli vielä aika kaukana kunnon ”rähinästä”. Kuusen takaa kurkkimalla sain suunnilleen selville oikean puun. Sieltä sitten hain lintua mutta en sitä löytäny vaikka kyseinen puu oli mänty. Loppujen lopuksi aloin korjaamaan asentoa hieman mukavammaksi ja se oli sitten siinä. Akka teeri otti ja lähti. Näin linnun kun se ensimmäisen kerran heilautti siipiä ja siinähän se oli ollu ihan näkökentässä kokoajan mutta en sitä vain siitä keksinyt à Mitkäs ne onkaan nesellaiset putkilot joilla näkee kauas yhtä hyvin kuin lähelle? Enkä tarkoita silmälaseja vaikka niillekin vois olla tilausta.

Tämän jälkeen matka jatkui rauhallisissa merkeissä kunnes tultiin lähelle ampumarataa. Ilta oli jo alkanut hämärtää eikä tasainen tumma taivas sekä jatkuva vesisade tilannetta juurikaan parantanut. Tämän kaiken synkkyyden koin välähdyksen Ruutin haukkujen muodossa. Tämä oli kunnon haukkua josta pystyi olemaan varma (kop kop) että puussa istuisi jotain suuhun sopivaa. Nyt vain toivotaan että haukku kestäisi, ja kestihän se…

Hiippailin, konttasin ja ryömin vuoronperään haukulle päin. Pari kertaa ajoin itteni umpikujaan josta jouduin pakittamaan hieman ja yrittämään sitten toisesta välistä haukulle. Lopulta löysin hyvän makuupaikan n. 30metrin päähän haukkupuusta. "Haukkupuuna" oli mänty jonka eessä oli pienempi kuusi. Heti puuta tutkiessa huomasin lähellä latvaa runkoa vasten tummemman kohdan. En kuitenkaan uskonu sen olevan lintu vaan jatkoin puun perkaamista... hain ja hain mutta mitään muuta en löytäny. Haukkua oli arviolta kestänyt jo 15 – 20 minuuttia ja ilta pimeni ja pimeni. Lopulta päätin ottaa "riskin" ja kokeilla että olisko se "läikkä" lintu. PAM!

Mitään ei tapahtunu. Oksakaan ei heilahtanut. Ruuti jatkoi haukkua kuin hetkeä aiemminkin. Mie puolestaan nousin ylös ja puhelin ittelleni, mitä tapahtu? Kävelin haukkupuun alle ja kysyin Ruutilta saman kysymyksen... siinä samassa akka teeri hyppäsi lentoon ja lensi pois. Kaiken kukkuraksi se lähti nimenomaan siitä samasta puusta jota tuli "koputeltua" ja jota Ruuti haukkui kokoajan  :?  Miten ihmeessä se pysyi siinä vaikka sitä päin ammuttiin? Ja miten se kesti siinä vaikka mie kävelin sen jälkeen muina miehinä haukkupuun alle tapahtunutta ihmettelemään…

Näitä kahta kysymystä olen miettinyt ja luulen tietäväni vastauksen. Yks mahdollisuus on se että kun tämä tapahtui vain reilun 200m päässä ampumaradasta niin lintu olis tottunut paukkeeseen eikä pitänyt sitä ”niin vakavana” kuin useimmat lajitoverinsa. :) Tämä oli minun omaa ajatusten virtaa joten siihen on syytä suhtautua varauksella. Toinen selittävä tekijä vois löytyä Erkki Tuomisen kirjan Pikinokka pystykorva sivulta 98. Siellä sanotaan: ”Kosteasta säästä ja jopa sateesta on myös omat etunsa. Silloin lintu yleensä kestää hyvin haukulla. Tuntuu kuin siitä olisi tympeää lentää. Jos koira sen ajaa maasta, se asettuu lähipuuhun ja siinä sitten istuu haukulla vaikka kuinka pitkään”.

Oli miten oli, lintu veti jälleen pidemmän korren. Enhän mie voinu aavistaakaan että kaikki ois ollu vielä mahdollista ensimmäisen männyn tukistuksen jälkeen enkä siten älynnyt edes katsoa puuhun kun kävelin kohti haukkupuuta. Turha varmaan mainitakaan että ne kiikarit oli jälleen kotona. Mutta ei hätää… tein jälkeenpäin kotona sellaisen sopimuksen että tästä eespäin minua ei tarvi eikä saa viedä enää jahtiin jos kiikarit ei ole mukana.

Lopuksi pitää vielä kehua uutta Sastan jahtipukua. Konttaamisesta ryömimisestä ja varvikossa makoilusta huolimatta puku ei päästäny vettä läpi vaikka sitä satoi taukoamatta kokoajan.

Hirvijahdissa ollaan Ruutin kans käyty viikonloppuisin mutta sielläpäin mettät kumisee tyhjyyttään. Sunnuntaina lähdetään kuitenkin katsomaan joko silloin ois meän vuoro :)