Hallamaan blogi‎ > ‎

Kesäkuulumisia ja syksyn suunnitelmia

lähettänyt Sakke Suuri 11.7.2013 klo 12.56
Vielä 40 päivää ja sitten alkaa taas jahtikausi(sorsajahti...). Jos viime jahtikautta tuli odotettua innolla niin tätä tulevaa odotetaan, jos mahdollista, vieläkin enemmän. Viime vuonna oltiin Ruutin kans kumpiki aika raakileita ja rapakuntoisia... Tänä vuonna enää raakileita :) Nimittäin lenkillä ollaan Ruutin kans käyty aika useasti ja reitit on pyritty valitteen niin että voitas matkalla löytää joku lintupoikueki. Toistaseks ei olla nähty teiden varsilla yhtään poikuetta mutta odotuksissa on että pesintä olis onnistunut kohtuullisesti. Hallaöitä ei kesäkuun puolenvälin jälkeen ole ollut mutta juhannuksen maissa vettä tuli kyllä aika railakkaa, jokatapauksessa säät oli tänä vuonna suosiollisemmat kuin edellisvuona joten ihan levollisin mielin tässä voi odotella lintujahtia.

Jahtikautta silmälläpitäen kävästiin alkuviikosta vierailulla Alatornion ms:n majalla jossa "dokumentoitiin" seuran maat ja rajat. Nyt onkin helpompi lähteä etsimään uusia paikkoja kun  uskaltaa mennä muuallekin kuin niille vakiopaikoille joita on tullut käveltyä jo aika monet kerrat.

Ens kuun alussa ois Pellossa ja Oulussa palkintotuomarikurssit. Näillä näkyminen menen käymään jommassa kummassa ja toivottavasti saan jonkun kaverinkin houkuteltua mukaan.

Kesä muuten on menny kotipuolessa. Täysin yllättäen lumien alta paljastui vielä läjä tekemättömiä kotihommia. Osahan noista on edelleen rästissä mutta toivottavasti ne saataisiin hoidettua vielä tän kuun aikana. Aiemmin lupailin aloittavani hirrenveiston heinäkuun aikana mutta se taitaa tulla liian äkkiä... hirsivarakin puuttuu vielä vaikka olen sitä yrittänyt metsästää netin syövereistä. Kaikki hirret olen kuitenki saanut mitattua. Samalla selvis että ne ei tule riittämään. Tänä vuonna en silti lähde uusia puita kaatamaan vaan suunnitelmana olisi veistellä nykyisistä puista niin korkealle kuin päästään ja sitten ens vuonna(ja parempaan vuodenaikaan) kaataa loput tarvittavat puut.

Huomenna lähtään käymään Raanujärvellä kalastelemassa. Viime vuonna kalat jätettiin kasvamaan, tänä vuonna on aika korjata sato ;)

Comments