Hallamaan blogi

Pevisa & pennutus

lähettänyt Sakari Siponen 18.2.2016 klo 3.08

Jahtikauden hiljennettyä käytiin Ruutin kans päivän reissu Oulussa. Jäähallin sijaan suunnistettiinkin eläinlääkärille jossa toiselta meistä tarkistettiin silmät ja polvet. Suomeksi sanottuna käytiin Pevisassa.

Minua jännitti ja Ruutia pelotti. Onneksi kummankin pelkotilat oli turhia. Isäntää helpotti että koira paljastui "nollan koiraksi" mikä tässä tapauksessa tarkoitti että silmät ja polvet olivat kunnossa. Ruutinkin pelkääminen oli turhaa koska molemmat sedät oli ihan mukavia vaikkakin pakottivat seisomaan pöydällä kopeloitavana... Pevisa on selvitetty ja koira todettu terveeksi. Mitä seuraavaksi?

Olen miettiny että voisin ottaa Ruutille kaverin. Oman "rotuni" olen löytäny joten pohjis on selvä valinta. Mistä pentu? Vaihtoehtoja on kaksi... joko yritän löytää pennun jostain tai sitten yritän pennuttaa Ruutin. Tätä on tullu mietittyä jonkun verran ja olen päätymässä Ruutin pennuttamiseen seuraavista syistä:
* Pääsen vaikuttamaan uros-valintaan
* pystyn omalta osaltani(toivottavasti) vaikuttamaan pohjisten monimuotoisuuteen
* "Sitä saa mitä tilaa"
* __________________________

Tällä hetkellä ei ole vielä mitään "paperilla" joten en ala purkamaan palluroita sen enempää.

Perhe on paras

lähettänyt Sakari Siponen 30.10.2015 klo 4.16

Lintukauden avauksessa käytiin pyörimässä Alposjärven maisemissa. Linnut oli tiukassa sielläkin mutta jokin siinä paikassa veti meitä sinne takasin. Oliko se sitä lapin taikaa vai hyviä muistoja saunaolusista... en tiedä.

Jokatapauksessa Alposjärven maisemat sai kunnian toimia myös jahtikauden päättäjäisten näyttämönä. Matkaseuraksi pyydettiin Ruutin äippää sekä siskoa. Onneksi heillä ei ollut muita menoja joten sukulaiset pääsivät aveceineen paikalle.

Alkuun jännitti että kuinka 3 narttua mahtuisi saman katon alle. Jännitys oli turhaa... Kärhämää, tai edes sen poikasta ei syntynyt ellei semmoseksi lasketa lauantai aamun herätystä kun Luna kävi ajamassa naapurin koiran pois pihapiiristä.
Perjantaina riitti mökissä vilskettä koirien tutustuessa toisiinsa. Automatka kun oli levätty niin virtaa riitti leikkiäkin. Me kaksjalkaiset saunottiin ja suunniteltiin seuraavan päivän jahtireissua. Jossain vaiheessa iltaa suunnitelmat lyötiin lukkoon ja painuttiin pehkuihin karvaisten kaverien viereen.

Aamu koitti yllättävän pian. Aamutoimet tuli suoritettua puolilla valoin mutta ajatukset rupesi pikkuhiljaa selkeytymään kun ajettiin kohti jahtialuetta. Luna vietiin ensin vähän sivuun jotta vanha rouva saisi metästellä rauhassa. Sisarukset sen sijaan lähtivät liikkelle samasta paikasta. Suunnitelmana oli että Ruuti suuntaa suoraan etelään ja Halla kiertää hieman sivummalta jotta ei mennä ihan rinnakkain.

Oltiin kävelty autoilta n. 15 min kun haukku alkoi minun edessä. Tai oikeastaan haukut... Kuulosti siltä että Ruuti ja Halla haukkuivat samassa paikassa. Ilmeisesti tilanne ei Ruutia miellyttänyt koska hän vaihtoi lintuhaukun lennosta jänisajoon. Sehän kulkiki ihan komeasti sen 15 min. Jänisajon jälkeen päästiin jatkamaan matkaa suunnitelman mukaan. Jossain vaiheessa hoksasin että en ollu muistanu ottaa ollenkaan juomista mukaan. Suukin alkoi kuivamaan vaikka eilen olin yrittäny juoda oluen myös "varastoon". Onneksi törmäsin pieneen metsäpuroon... Suuta kuivasi ja vesi näytti kirkkaalta. Kaivoin repusta Ritsem-kupin huomatakseni että se ei ollut nähnyt tiskiharjaa sitten viime talven pilkkireissun. Onneksi mukana oli sormet joilla kupin tiskaaminen kävi näppärästi :)

Kaikki oli valmista suureen makunautintoon kun n. 400m päästä edestä Ruuti alkoi haukkumaan. Nyt ei ollut enää aikaa arvuutella veden juomakelpoistuutta... Kunnon kahmaisu ojan pohjalta ja kuppi naamaan. Hyvää oli. Lähdin reippain mielin astelemaan kohti haukkua. Haukkupaikkana oli vanha hakkuu joissa taimikko oli päässyt kasvamaan muutaman metrin mittaan. Haukulle oli matkaa 150m kun ajattelin kauempana edessä näkyvien siemenpuiden sopivan etäisyyden puolesta hyvin lintujen lymypaikoiksi. Puita tarkemmin katsoessa ukkoteeri näkyikin istumassa puun latvassa. Ajattelin matkaa olevan vielä vähän liikaa minun ampumataidoille joten pyrin lähemmäs.

En päässyt kuin 20 metriä kun kärsimättömyys vei voiton. Sopivaa ampumapaikkaa silmäillessä huomasin toisen teeren istuvan viereisin puun latvuksessa. Kumpaakohan lintua Ruuti haukkuu, mietin itsekseni. Lopulta löysin sopivan tuen kiväärille josta pääsi ampumaan vain toista lintua. Valinta oli tehty puolestani.

Pulssi löi lähes kahtasataa yrittäessäni tehdä "puristavaa laukaisua". Yhtäkkiä ase laukesi ja näin teeren heittävän kuperkeikkaa männyn latvasta. Se on siinä! "Kaajolla" Ruutin kans jaettiin saalis ja onniteltiin toisiamme. Ruuti sai valita ensin ja otti sisäelimet, mulle kelpasi loput.

Tämän jälkeen törmättiin vielä muutamiin lintuihin mutta isännältä oli jo veto poissa ja vatta täynnä. Ei Ruutillakaan enää menohaluja aivan mahdottomasti ollut, kova keli oli tehnyt tepposensa ja tassut olivat selvästi arat. Ei muuta ku nokka kohti tietä ja makkaran paistoon.

Nuotiolla kertasin tapahtumia kokeneemmille pystykorvamiehille. Heidän ohjeensa/mielipiteensä oli että useasti se lintu katsoo alaspäin mitä koira haukkuu. Ampumapaikalta näki vain toisen linnun ja se sattui olemaan juuri se teeri joka kurkotteli alaspäin. Meni kuin Strömsöössä?

Toki seuraavana päivänä palasin omalle tasolle ja ammuin haulikolla ohi istuvasta pyystä. Jotenkin tuntuu että minun ja Husqun liitto alkaa rakoilemaan...

Kiitos mukavasta reissusta Jannelle & Lunalle sekä Timolle ja Hallalle. Otetaan ens vuonna uusiksi!

Katsaus koetauluun

lähettänyt Sakari Siponen 13.10.2015 klo 2.58

Ruutin koehistoria käsittää toistaseksi 4 koetta joista 2 on ollu pitkiä kokeita. Neljän kokeen saldona on yks avo- ja 3 avo0:aa. Pisteitä on tullu koko skaala aina "-":sta 29 saakka, millä heltisi viime syksynä epävirallinen pohjois-suomen mestaruus(*).

No mikä on menny vikaan? Varmasti monikin asia ja osa "kunniasta" kuuluu allekirjoittaneelle. Ennenkuin omistaja koirineen teilataan niin kurkataan vielä tulosten taakse...

Koetaulusta selviää että näissä 4:ssä Tornion kokeessa on ollu löytömahdollisuuksia _yhteensä_ 3. Voi olla että paremmalla tuurilla lintuja olis voinut löytyä jokunen enemmän mutta se ei poista sitä tosiasiaa että lintukanta täällä on ollu huono. Harmittavasti 2 näistä kokeista oli minun etukäteen selvittämiä maastoja joissa lintuja piti olla. No, koepäivänä ei kuitenkaan toisesta maastosta löytynytkään mitään ja reilu kk sitten löyty 1 lintu... Eli ei puhtaita papereita isännällekään. Viime vuoden marraskuun kokeessa keli oli niin kova että koiralta loppui haku ja liike 2 tunnin jälkeen joten silloin lintuja olis saattanu olla enemmänki.

No millä homma sitten käännetään? Varmaan pitäis päästä paremmille paikoille mutta en toistaseks ole saanu aikaseksi, suunnitelmia on kyllä ollu aina Kessin haukkuja myöten. Kyllähän täälläkin tietopaikoista linnun löytää mutta ne paikat ei oikein sovellu kokeisiin -> Käveltävä loppuu kesken.

Oikeasti tilanne ei ole aivan näin huono. Eilen kuulin että meidän hirvijahtialueelta oli löytnyt vklopun aikana hyvin lintuja. Pitäis lähteä katsastaan maastot Ruutin kans jotta selviää voisko niitä maastoja ajatella kokeeseen. Vajaan kuukauden päästä on oman seuran järjestämä koe. Mikäli koe pidetään niin eikkään me olla Ruutin kans mukana. Nyt kun ilmatki on viilenneet niin ehkä ne linnutkin siirtyy kuivempiin maihin josta ne olis helpompi löytää. Toivossa on hyvä elää.

Summa summarum: Löytymahdollisuuksia kun saadaan lisää niin jossain kohtaa se lintukin jää haukuttavaksi.

(* samma på svenska)

Vuosi 2014 - kipeimmät

lähettänyt Sakari Siponen 29.6.2015 klo 3.26

Luova tauko blogin päivittämisessä on nyt ohi. Edellisenä syksynä syntyneet henkiset haavat ovat pääosin parantuneet "rupi"-asteelle joten viimeistään nyt on aika vilkaista peruutuspeiliin... mitä sitä tulikaan tehtyä vuonna 2014

Eräänä syksyisenä aamuna oltiin lintuja etsiskelemässä Tornion pohjois-puolella. Metsätietä kulkiessamme nähtiin edessä metsopoikue. Henkeä pidätellän pakiteltiin näkösuojaan jossa odoteltiin Ruutin saapuvan paikalle. Sieltähän hän piakkoin tulikin ihmettelemään toimiamme jolloin yritettiin kaveria usuttaa eteenpäin. Vainun saatuaan tämä lähti oikeaan suuntaan ja hetken päästä kuultiin mettojen nousevan siivilleen, Ruutin kiljahduksien säestämänä.

Mettoista 2 lensi suoraan päidemme yli mutta yks jäi onneksi haukuttavaksi. Mulla oli ongelma. Otanko mukaan hirvikiväärin vai Husqun... Pohdinnän jälkeen päädyin Husquun koska en aiemminkään ole nähnyt lintua puuhun niin tuskin nytkään pääsisin näkemään ainakaan kovin kaukaa. Haukkupuuta lähestyessä totesin asevalinnan onnistuneeksi. Metsä oli suht tiheää eikä näkyvyyttä kovin kauas ollut. Ruutista näin ensi vilaukset kun olin n. 35m päässä koirasta. Näkyvyyttä puuhun ei tuolloin ollut joten lähemmäs oli mentävä.

Armeijasta opittujen taitojen avulla pääsin lähestymään haukkupuuta 25m päähän. Tässä vaiheessa koko puu oli suoraan edessäni ja Ruutin kehonkielestä pystyi pääättelemään linnun olevan hyvin näkösällä. Oli näkösällä tai ei mutta mie en nähnyt mitään. Olin ajautunu niin lähelle(helmasynti) että en uskaltanut enää lähteä kiertämään. Ruuti paukutti niin hyvin kuin vain osaa mutta joukkue on vain niin vahva kuin sen heikoin lenkki on... Tälläkin kertaa se olin minä kun en lintua nähnyt. Lopulta ajattelin että nostan pyssyn varovasti olalle, otan varmistimen pois ja nousen ylös... ammun heti kun lintu rupeaa tekemään lähtöä puusta. Ei kait se suuri rikos ole ja pakkoko minun on kertoa tapahtuneesta kellekään?

Suunnitelman valmistuttua aloin siirtymään toteutukseen. Nousin ylös ja tuijotin  haukkupuuta piipun kiskoa myöten. Mettopoika varmaan näki minut ja alkoi tekemään lähtöä puusta. Tässä vaiheessa jäädyin. Tuijotin lintua mutta en vain ampunut. Ruuti ampaisi perään mutta uusintaa ei tästä saatu.

Tapahtuneen jälkeen olin järkyttynyt monestakin eri syystä. Ensiksi en tiennytkään osaavani niin monia kirosanoja kuin mitä päästin suustani. Toiseksi olin ihmeissäni että en nähnyt mustaa lintua sellaisesta männystä vaikka rauhassa sain tihrustaa. Jonkinlainen itsepuolustusmekanismi tuossa vaiheessa puuttui peliin koska nyt jälkikäteen tuntuu että en tuolta reissulta muista juuri mitään.. Paitsi sanat jotka kuulin päästessäni takasin tieuralle: "Varaan ajan optikolle"

No optikolla käytiin ja tuloksena oli lasit. Kaukonäössä oli parantamisen varaa.

Parin viikon odottelun jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa lasit päässä mettälle. Tällä kertaa käytiin tuttuakin tutuimmilla pelipaikoilla pyörähtään. Ruuti teki erikoista hakua (liekö jälestänyt jotain ihan muuta) kunnes haukku alkoi n. 400m  päässä minusta. Haukulle kävellessäni mietin aiempia tilanteita joissa olin ajautunut liian lähelle, tällä kertaa en tekisi niin. Optimismia kasvatti myös uudet lasit koska ne kuulemma oli tehneet minusta viisaamman näköisen. Ehkä muutos ei jäänyt pelkästään ulkonäköön?

Lähin kiertämään haukkupuuta hieman kauempaa. Sitten SE tapahtui... näin linnun puuhun! Muutama risu oli sopivasti edessä joidenka suojissa pääsin hiipimään hieman lähemmäksi kunnes olin 30m päässä koirasta. Nyt oli aika palkita Ruuti kaikista niistä hyvistä suorituksista ja hetkistä joita olimme kokeneet... Mustikkavarpujen seasta Husqu poskelle, Teeri jyvälle ja PAM!

Teeri tiputtautui siivilleen ja Ruuti lähti perään. Tutkasta seurasin koiran matkaa mutta lintua ei löydetty vaikka sitä kiitettävästi seurattiin. Olin niin varma pudotuksesta että en ampunut toista kutia vaikka siihen toki olis mahkut ollut. Vieläkin tuntuu hullulta että miten se ei tippunut? Ko ei niin ei.

Tässä oikeastaan ne syksyn kipeimmät hetket jotka muistuu mieleen vielä useamman kuukaudenkin jälkeen. Toki syksyn aikana oli monia hyviäkin hetkiä mutta niistä tuonnempana.

Doping, ei OK!

lähettänyt Sakari Siponen 18.8.2014 klo 4.54

Miten voi olemattomasta heinänroskasta paisua pilvilinnat romuttava doping-paljastus?

Helposti... Kuvittele koira jolla silmä rähmehtii, heinänroskasta oletat. Rähmintä loppuu mutta jonkusen päivän päästä se alkaa uudelleen. Silmä punottaa hieman --> eläinlääkärille. Eläinlääkäri toteaa silmätulehduksen ja määrää 7-10pv antibioottikuurin. Se on siinä, muuta ei tarvita. Antibioottikuuri päällä ei saa osallistua kilpailuun, ja toiseksi, liekö se kovin mielekästäkään jos koira on kipeä?

Eli meidän osalta tuo tarkoitti sitä että joudutaan jättämään OK-haukut tältä vuodelta väliin. Tällä hetkellä, pari päivää käryn jälkeen, edellinen tapahtumasarja enää v1tu77aa. Pari päivää taaksepäin otti pattiin ihan erillä tavalla. Onneksi silmä on kuitenkin nyt parempi, ei enää rähmi + punotus on hävinny. Terveys on kuitenkin kaikkein tärkeintä.

Mitäs nyt? En tiiä... en ainakaan enää suunnittele mitään. Ne kun tuntuu menevän aina päin honkia. Eli, ei varmaankaan mennä kuun lopulla järjestettävään lintukisaan, ei vaikka on kuinka kotikisa. Paitsi jos juoksu kerkeää alkaa ennen tuota... silloin me osallistutaan ja kaikki menee taas päin seiniä ;)


OK!

lähettänyt Sakari Siponen 24.7.2014 klo 14.04

Ei pitäis luvata mittään kun ei niitä kuitenkaan pysty pitämään. Niinhän siinä kävi että päätettiin jättää Iin näyttelyt kuitenkin väliin. Tuli muita kiireitä... (lorvikatari).

Mutta onhan siinä Oulua kerrakseen kun Ruutin kans lähdetään Ouluun OK-haukkuihin. Eihän tämäkään kuulunu meän alkuperäisiin suunnitelmiin mutta niin se vain sieltä "putkahti" pinnalle kun koekalentereita plärättiin. Itseasiassa, tuo OK-haukkujen reissu käy melkein edullisesta kahden hengen lomasta -> Viikonloppu majoituksineen päivineen 100e. Ei tuota nykypäivän rahassa voi kovin tyyriinä pitää. Oulun reissun vuoksi kisakalenterista joudutaan puottaan Pellon reissu pois kun kahteen paikkaan ei kerkeä yhtä aikaa.

Sitten on pakko lausua kiitokset niille kahdelle(vai olikaan niitä kolme) tuomareille jotka lupautuivat lähtemään meille, täysin tuntemattomille muukalaisille, tuomareiksi. Iso kiitos teille! Lupaan ottaa Fiiun kyytiin pari sidukkaa ja olutta siltä varalta että nähdään lauantain kokeen jälkeisissä jälkipeleissä :) Ja tottakai vastaisuudessa, mie olen käytettävissä tuomarihommiin jos/kun Te täälläpäin tuletta pyörähtämään. Tosin sillä edellytyksellä että saan tuomariharjoittelut tehtyä. Edellinen yrityshän ei menny aivan putkeen.

Oulun pystykorvakerhon jäseniä on syytä kehaista muutenkin... Soittelin aika monelle(tarkkaa lukua en kehtaa paljastaa) tuomarihommia kysellen. Lähes kaikilla kieltätäytyneillä oli ns. "oikea" syy. Tosi moni oli jo lupautunut tuomarihommiin ja ne jotka ei ollut niin olivat osallistumassa omalla koiralla.

Pikkulinnut tiesi myös kertoa että Ruutin äitee, Luna, on myös tulossa kisaan. Saa nähdä vieläkö nuo muistavat toisensa ja miten jäsenten välisessä kisassa käy. Vakavasti ottaen, En oottele kuuta taivaalta mutta oishan se mukavaa jos joku muukin pääsisis toteaan että "kyllähän se Ruuti haukkua ossaa, lintuaki" :)

Eli koekalenterissa on nyt 2 starttia Oulussa. Tuosta seuraavana vkloppuna on sitten meän kotikisa Alatornion ms:n järjestämänä. Jos nuo kisat saataisiin käytyä niin hyvä... nimittän jossain välissähän se juoksu sieltä tulee ja jouduma kuukaudeksi telakalle.

OK-haukkuja ajatellen... eihän Oulussa ole jäniksiä? ;)

Kesäkuulumiset

lähettänyt Sakari Siponen 9.7.2014 klo 12.21

Niinhän siinä kävi että tuli liian aikaisin luvattua lähtemään Kemin koiranäyttelyin. Valitettavasti sattuu muita kiireitä tuolle päivälle joten Kemin kemut jää meiltä väliin. Pitää kattoa jos elokuussa kävästäis Ii:n ryhmiksessä. Ainaki toistaseks se näyttäs sopivan meän kalenteriin.

Miten se tuntuukin että koko kesä(jos tätä kesäksi voi sanoa..) on ollu taas pelkkää raatamista eikä aikaa ns. "omille hommille" ole juuri löytyny. No kalalla on käyty mutta sehän ei olekaan koskaan hukkaan heitettyä aikaa eikä oikein raatamistakaan. Tästä päästäänkin siihen että eräkämpän veistoprojekti on ollu jäissä viimisen kuukauden. Keväämmällä sain lisättyä reilun kierroksen mutta sen jälkeen on ollu hiljaisempaa. Pikkuhiljaa pitäis tuonkin projektin pariin taas päästä jottei Tilhi tykkää kyttyrää.

Ollaan Ruutin kans seurattu pelon sekaisin tuntein viime viikkojen säätä. Poikasten kuoriutumisaikaan säät oli oikeastaan kaikkein surkeimmillaan. Mm. Juhannuksena oli täällä lämmintä n. 5 astetta ja vettä tuli ku ois saavista kaajettu. Saa nähdä kuinka pahaa tuhoa kesäkuu poikasille lopulta teki. Muutama päivä sitten nähtiin fasaaniemo jolla oli muutama poikanen mukanaan. Tuo antoi hitusen toivoa että josko muutama mettäkanakin olisi onnistunut pesinnöissään. No, riistakolmioiden aikaan tiedetään jo vähän enemmän.

Alkusyksyn koekalenteri näyttää oikein hyvälle. Ois koetta Torniossa, Tervolassa ja Ylitorniolla... Jos innokas tuomari löytyy niin parissa kokeessa voitas käydä. Toki sillä ehdolla että Ruuti ei ole kevään ja kesän aikana unohtanu mikä koira hän on miehiään. Voi että ku saatais tälle syksylle mulle tuomarikorttiin leimat ja Ruutille yks jänisvapaa koe... sitten oiski juhlien paikka :)

Ruutin kesä on menny pitkälti kotipuolessa. Välillä on käyty veneilemässä ja nyt se alkaakin onnistua jo huomattavasti paremmin. Toki veneeseen meno on pelottaa mutta kun lopulta sinne pääsee niin matka taittuukin jo paljon mukavammin. Ennen Juhannusta kävästiin mökillä ja siellä olikin ihmettelemistä kun kova pohjoistuuli oli vieny veet mennessään... Ja kylläpä sitä mutaa riittiki kahlattavaksi. Homman kruunasi sorsa joka kiusallaan lensi suoraan Ruutin yli Ruuti tietysti perään...

En tiedä onko Ruuti "vanhuuttaan" muuttunu kuuliaisemmaksi vai olenko mie kehittyny koiran kouluttajana(veikkaan ensimmäistä) mutta tänä kesänä piika ei enää karkaile läheskään niin paljon kuin aiemmin. Toki pari kertaa on katoamistemput tehty mutta pääosin se pysyy kotipihalla oikein hyvin. Onki ollu mukava katella mitä Ruuti koirakavereineen touhuaa pihalla... leikkien keskipisteenä on yleensä loppuunkaluttu luu jolla Ruuti ärsyttää kavereitaan. Ensin juostaan ekana luun kimppuun ja varmistetaan että muut näkevät kellä luu on. Sitten vain odotellaan että jompikumpi kavereista tulee hakemaan luuta jolloin leikki laitetaan poikki kulmahampaita vilauttaen... Tämän jälkeen taas jatketaan taas luun esittelyllä, kunnes on murinan ja hampaiden vuoro jne.

Viime viikonlopun kalareissu poiki kamera-projektille jatkoa... Kävi nimittän niin että sain vihdoin elämäni ensimmäisen lohen yksin soutamalla. Tunnekuohun vallassa lähdin rantautumaan ja rantatörmälle astuessani jotenkin "lipesin" vattalleni rantapenkkaan, koivet reisiä myöten Tornionjoessa. Kaiken kukkuraksi mulla oli kamera roikkumassa kaulassa... No, nyt mulla on hyvä helistin. Toivottavasti ite runko säily ehjänä mutta objektiivi on kaput. Nyt pitäis hommata uus objektiivi hieman paremmalla zoomilla... Tulipa lohellekki vähän lisää hintaa.

Just nyt on semmonen tilanne että Argentiinan ja Hollannin matsi pukkaa päälle. Siispä töllö päälle ja olohuoneen matolle, Ruutihan siellä näyttää jo olevankin.

Melted ost

lähettänyt Sakari Siponen 30.4.2014 klo 4.31

Ensi vuoden kalenterin kuvausreissu on nyt tehty. Viikon verran poseerattiin kameralle milloin sisällä, milloin ulkona, kelkan päällä, jäällä ja niin edelleen. En ole vielä kuvia kerenny katella mutta eiköhän niistä jonkinlaine "teos" saada aikaseksi. 

Ilmat oli toisaalta hyvät mutta taas toisaalta huonot. Aurinkoa ei juuri päästy ottamaan(tosin me mentiinkin pilkille) ja välillä tuuli niin perk....sti että hyvä kun uskalsi hyysikässä käydä. Onneks pakkasta oli sen verran että reitit pysyi ajettavina joten kelkalla päästiin sinne minne oli tarkoituskin eikä lapiohommiin jouduttu.

Kalaa saatiin lukumääräsesti aika vähän. Tosin ihan syystä sillä käytiinhän me "peräjärvellä" vain kertaalleen ja silloinkin jätettiin päivä kesken kun iski isomman nälkä. Isompia, n. kilon ja siitä ylöspäni rautuja saatiin suunnilleen saman verran kuin aiemminkin. Onneksi nuo kalat sattui jakaantumaan tasasti niin että kaikki pääsi nappaan kunnon kalan.

Ite sain poikkeuksellisesti vain yhen ison kalan, tosin se oli sitäki isompi ;) Olima munafarmarin kans pilkillä joella joka laski meän "mökkijärveen". Tärppejä ei tainnu olla ensimmäistäkään ennenkun kaverin pilkkiin tarras kunnon kala. Valitettavasti siimat ei kestäny ja se peto+perho oli menetetty. Vai oliko? Mie pilkin muutaman metrin päässä kaverista ja muutaman sekunnin päästä ed. tapahtumasta iski kala minun pilkkiin. Kala tuntu ihan mielettömän suurelta/painavalta. Yritin väsyttää kalaa kaikessa rauhassa(tosin siitä oli rauha kaukana..) sekä houkutella sitä pilkkireikään. Monta kertaa kala oli tulossa mutta sitten kuitenkin pääsi kiepauttaan ittensä putken ohi. Lopulta kala saatiin putkeen ja olin ihan varma että nyt menee enkat uusiksi... Kalan pää tuli lopulta näkyviin josta kaveri nosti sen jäälle. Ensimmäiset sanat oli: "Monta perhoa tässä on?" Kaks perhoa niitä oli. Munafarmarilta ryöstetty perho siimanpätkineen löyty raudun suusta ja minun rokastusperho evästä!! Onneks pysy kiinni mutta siinä oli myös selitys miksi se tuntui niin pirun isolta siiman päässä..

Tämä oli meille ehkä 5. reissu tässä samassa paikassa. Jotenkin tuntuu että nyt se nähty. Peräjärven peto on hyvästelty ja ensi vuonna lähetään suunnistamaan uusille vesille. Olipa ens vuoden kohde sitten missä tahansa(mutta ei Pattijoella :)) niin rautua pitäis saada... Toivottavasti jonkinlainen paikka löydetään ja päästään pitämään perinteestä kiinni. Jos ei muuta niin tää katkaisee kevään tulon aika kivasti.

Viimeisenä oli eessä ehkä reissun paras matka, kotimatka. Jällivaarassa pysähdyttiin tutusti Sibyllaan herkuttelemaan melted ostia ja siitähän ei ollukaan enää ku hetki niin oltiin taas kotona.
 
Tack for allt!

Pimpaahman, seku vain

lähettänyt Sakari Siponen 6.4.2014 klo 23.51

Yksi vuoden kohokohdista lähestyy, perinteinen pilkkireissu pohjois-ruottiin. Pari viime vuotta käytiin Tjuonajokkissa mutta tällä kertaa palaamme takaisin rikospaikalle -> "peräjärvelle". Tuo viattoman näköinen pikkulampi kätkee jääkuorensa alle salaisuuden jonka lähimmät vertailukohdat löytynevät Loch Nessin kylästä. Kylmät väreet kulkee vieläki selkäpiissä kun muistelee tuota aurinkoista kevät päivää... Sen piti olla vain yks syömäkala muitten joukossa mutta totuus olikin aivan jotain aivan muuta. Lyhyen taistelun aikana kävi nopeasti selville että kumpi väsytti kumpaa. Lopulta siiman katkeaminen päästi kaverini pälkähästä ja hän sai pitää sormensa. Nyt on revanssin aika!

Viikko siellä jossain missä kännykät ei pirise. Ruokalistalla Rautua, taimenta, rautua ja lisää rautua. Kalojen kanssa saatetaan ryystää silloin tällöin lasit viiniä mutta muuten juodaan vain "Lokaa" suoraan pilkkireiästä. Torstaina vetästään hernarit Loirin säestäessä taustalla, "On silti hyvä ettet näe minua nyt".

Mennään tosiaan samaan paikkaan kuin missä ollaan oltu muutaman kerran aiemminkin. Kuitenkin nyt kun ollaan tutkittu aluetta tarkemmin kartalta niin on huomattu kaks uutta kalapaikkaa jota ei olla testattu aiemmin. Eli sillälailla sopivasti mukana on vanhaa tuttua huttua sekä uusia tsänssejä.

Viime päivät on sääennustuksia seurattu ahkeraan. Tällä hetkellä näyttää hyvältä siinä mielessä että ei pitäis olla mitään paukkupakkasia eikä vesisateitakaan. Viikko kun ollaan niin eiköhän se aurinkokin jossain välissä sen verran vilahda että keretään naamataulut polttaa. Niin on käynyt aina aiemminkin ja niin tulee käymään tänäkin vuonna.

Muutama vuosi sitten sain "peräjärven" naapurista oman ennätysraudun joka paino 1,78kg. Nyt kutisee siihen malliin että tänä vuonna tuo vanha enkka tullaan lyömään rikki useammankin kaverin voimin. Vaikka olenki luonteeltani optimisti niin en jaksa uskoa että voitaisiin vangita itse Peto mutta jos reissulta tullaan kaikki terveinä kotia niin voidaan sanoa että reissu oli onnistunut, tänäkin vuonna.

Kaverini on uuno

lähettänyt Sakari Siponen 10.3.2014 klo 12.52   [ 10.3.2014 klo 13.01 päivitetty ]

Tip tap tip tap. Tänään alko Ruutilla juoksu. Pitkäänhän tuo ootatutti kun viime vuonna juoksu alkoi jo tammikuun puolen välin jälkeen. Eipä kuitenkaan valiteta koska toivottavasti tämä tarkottaa samalla sitä että syksyn juoksu siirtyy vastaavasti parisen kuukautta etiäpäin. Toiveissa olis päästä käymään joissaki kokeissa heti alkukaudesta, kenties jossain vähän kauempanakin.

Tosiaan juoksu laitto jäihin reissun Rovaniemen päänäyttelyihin. Ruutin kans on kateltu tulevia näyttelyitä ja näyttäs siltä että yritetään ajoittaa huippukunto Kemin näyttelyihin jotka on keski-kesällä. Siitähän ei sitten enää ookaan ku kuukausi jahtikauden avajaisiin. Äkkiä se aika vain mennee...

Viikonloppuna sattu naapurin pojalle yks hauska juttu joka tuo 9 vuoden takaiset muistot mieleen. Oltiin silloin merellä pilkkimissä suur-ahvenia. Poikkeuksellisesti tuolloin ei suurta kalaa kuitenkaan saatu eikä pienemmätkään ollu oikein nälissään. Mitä nyt säälistä silloin tällöin kävivät toukkaa tökkäämässä. No, mie olin kuitenkin saanut työpaikalta uuden kännykän jossa oli radio. Istuskelin pilkkijakkaran päällä ja tähysin päin aurinkoa, napit korvissa radiota kuunnellen. Yhtäkkiä kala tärppäsi! Kumarruin hieman, tartuin kiinni siimasta kun LOMPS! Sinne meni, napit jäi kyllä edelleen korvaan mutta radio/kännykkä oli bon voyage. Sen kalan muuten sain, oiskaan ollu sormen mittanen ahven :) Oli kyllä niin huonoa tuuria että... vai oliko?

Nimittäin viikonloppuna naapurin kloppi oli pilkkimässä jossainpäin Ylitorniota. Tällä kertaa ei kuulemma radiota kuunneltu mutta noksu oli kuitenkin haalarin rintataskussa, "siinä hollilla". Muistaakseni tälläki kertaa oli kala tärppäny ja kaverin konseptit oli levinny siihen malliin että lopputulema oli sama kuin allekirjoittaneella 9v. sitten. Heh, on se uuno!

Tapahtumat herättää suuria kysymyksiä... Miks kalat(erityisesti ahvenet) kerää puhelimia henkensa kaupalla ja ovatko ne tosiaan niin laatutietoisia että niille kelpaa vain Noksut?

T: Rautu-Sakari

1-10 of 62

Comments